Hetken se kesti, mutta tässäpä olisi näitä kuvia Riverside Rebelsin jo toista kertaa järjestämästä Ilmastonmuutos-cruisingista.
Loistava idea, muuten. Kokoonnutaan jonnekin ja ajellaan jonnekin, vähän tavallista pidemmän kaavan mukaan.
Tällä kertaa kokoontumispaikka oli Honkavaaran Gulf-huoltamo. Pihalle alkoikin kerääntyä kalustoa melekeinpä ameriikanmalliin: kun letka lähti liikkeelle, joku oli laskenut siitä liki puolensataa erilaista jenkkipiiliä. Ja parit rätkät päälle.
Reitti kuljeskeli Honkavaaralta Kiihtelysvaaraan, siitä Heinävaaraan ja edelleen Koveroon ja sitten Enoon, jossa polteltiin kumia oikein urakalla. Lähinnä rodiukkojen eli Ollin ja Turren toimesta. Jaatis-Mikkokin osallistui urheasti, mutta eka vedolla Moparin pellin alta kuului ilkeä kilahdus ja toinen pakoputki alkoi puhallella vesiä pihalle pannuhuoneesta.
Otamme osaa.
Mutta muuten reissu oli siis erittäin antoisa. Mitä lie tullut, puolentoista sataa kilometriä. Tai ainakin melkein.
Tätä lisää, sanoo JHRD:n retkimiehistö.
Iltakinkerit olivat kuulemma myös menestys, mutta niistä saavat kertoa nuoremmat. Myö ei jaksettu mennä.
No, katelkaahan kuvia alkuun tästä.
Lisää kuvia tästä ja monesta muusta jutskasta löytyy osoitteesta http://jhrd.kuvat.fi .





